Kansan rahat eivät makaa pankkitileillä

(Julkaistu Kymen Sanomissa 11.12.2014 ja Kouvolan Sanomissa 14.12.2014) Kehitysministeri Sirpa Paatero (sd.) on patistanut tallettajia rahoittamaan suomalaisia yrityksiä. Paateron mukaan pankkitileillä makaa 80 miljardia euroa. Ministeri haluaisi, että ihmiset sijoittaisivat pörssiyhtiöihin tai muihin yhtiöihin. Paatero haukkuu väärää puuta. Todellisuudessa rahat eivät makaa pankkitileillä. Kaikkien meidän rahat ovat koko ajan liikkeessä: tileille tulee euroja, joilla ostetaan ruokaa ja maksetaan laskuja. Lisäksi …

Opettajia kannustettava päivittämään osaamistaan – 12 000 ilman täydennyskoulutusta liikaa

(Kirjoitukseni 10.12.2014) Opetus- ja kulttuuriministeriö valmistelee parhaillaan peruskoulujen uudistamista. Tulevaisuuden peruskoulu – Uuteen nousuun! -hankkeen sysäys oli Suomen Pisa-tulosten heikkeneminen viime vuonna. Tavoitteena on, että peruskoulu takaisi jokaiselle lapselle riittävät eväät elämään. Koko ikäluokan koulutuksen merkitys on Suomelle suuri. Suomessa kuitenkin vanhempien koulutuksen merkitys lasten osaamiseen on suurempi kuin keskimäärin rikkaissa teollisuusmaissa, kun osaamista mitataan lasten kasvettua aikuiseksi. Peruskoulumme on …