Valokuituverkkoa ei ole varaa olla rakentamatta

(Julkaistu Iitinseudussa 24.9.2015) Iitin kehittämiseen intohimoisesti suhtautuville edellinen valtuuston kokous oli ankea. Valtuuston niukka enemmistö torppasi lainan Kymijoen Kyläkuidulle ja samalla päätti olla kehittämättä kuntaamme digiaikaan, kuten jo Harri Tuominen (Iitinseutu 10.9.) ja Martti Hietalahti (Iitinseutu 14.9.) ovat kirjoittaneet. Iitissä on ollut aina vahva ja kehitysmyönteinen mentaliteetti. Ei meillä muuten olisi paljon menestyviä perheyrityksiä, golfkenttää, palkittuja aktiivisia kyliä tai rakenteille …

KANNANOTTO: Kymenlaakson Keskustanaiset kehottaa katsomaan eteenpäin

(Julkaistu 18.9.2015) Perjantai on tärkeä päivä. Suomalaiseen yhteiskuntaan kuuluu olennaisena osana oikeus osoittaa mieltään. Moni pieni- ja keskituloinen tuntee esitetyt työelämän uudistukset palkkapussissaan. Erityisesti uudistukset osuvat naisiin, ja tämän viestin pitää kuulua. Mutta tärkeitä päiviä ovat myös lauantai, sunnuntai, maanantai ja kaikki muutkin tulevat päivät. Suomen taloustilanne on vaikea: velkaantuminen jatkuu ja vienti ei vedä. Sen vuoksi on tehtävä uudistuksia, …