Huomio heti kuntastrategiaan

Julkaistu Iitinseudussa 12.4.2017 Kuntavaalit on nyt käyty. Iittiläiset ovat valinneet uudet päättäjät, jotka aloittavat työnsä kesäkuun alussa. Kaikki ehdokkaat tekivät tärkeää työtä kuntamme eteen tarjoamalla oman vaihtoehtonsa. Vaalien alla tapahtuva pohdinta kuntamme tulevaisuudesta kantaa hedelmää pitkään. Vaalityö vaihtuu pian luottamushenkilötyöksi. Valtuuston lisäksi päättäjiä tarvitaan lautakuntiin. Kaikkien ehdokkaiden pitää olla siis hereillä. Vaaleissa ryhmät ja ehdokkaat esittelivät itselleen tärkeitä painotuksia. Nyt …

Tutustu vaalilehteeni

Näissä vaaleissa perinteinen vaalikorttini on korvautunut vaalilehdellä. Ajattelin, että se olisi paras tapa kertoa niistä aihesta, joita pidän erityisen tärkeinä. Lehti on täynnä asiaa: opetuksesta, kaavoituksesta, digitaalisesta tulevaisuudesta, Kausalan asemasta, hyvinvoinnista ja sotesta. Kirjoittajina on ystäviä, kollegoja sekä kolme ministeriä, joihin olen saanut tutustunut – yksi entinen, yksi nykyinen ja yksi tuleva. Itse esittelen vaaliteemani. Laajemmin Iitin kehittämisestä kerron etusivun jutussa. …

Kunnissa tarvitaan KymiRing-henkeä

Julkaistu Kouvolan Sanomissa 4.4.2017. Kun kerroin vuonna 2010 tai 2011 yliopistolla KymiRingistä opiskelijatovereilleni, sain vastaukseksi naureskelua ja epäilyä: ”Kuka nyt haluaisi Iittiin metsän keskelle mitään moottorirataa rakentaa?” Olin iittiläisvaltuutettuna luonnollisesti innostunut, mutta vastaanotto oli tyly. Se oli kuitenkin varmasti pientä siihen verrattuna, mitä KymiRing-hankkeen vetäjät ovat kohdanneet. Epäilijöitä ja naureskelijoita lienee riittänyt. KymiRing on itsessään hieno hanke, mutta enemmän opittavaa …

Jatkossa kunnat eivät kulje pelkkä talous edellä

Julkaistu Etelä-Suomen Sanomissa 1.4.2017. Kuntastrategia ei liene näiden vaalien kuuma puheenaihe, vaikka sen pitäisi olla. Uusi kuntalaki vaatii kaikkia valtuustoja luomaan pitkän aikavälin strategian heti vaalien jälkeen. Strategia on kuntien keskeinen johtamisen väline. Siinä määritellään suunta, johon kunta menee koko valtuustokauden ajan. Strategiassa pitää pohtia ainakin sitä, miten kunnan asukkaiden hyvinvointia edistetään, palveluja järjestetään ja elinympäristöä kehitetään. Siinä käsitellään juuri …