Työllisyyden parantaminen vaatii tekoja myös ensi vaalikaudella

Julkaistu Kouvolan Sanomissa verkossa 3.2.2019. Kun jopa kriittiset ekonomistit ihmettelevät työllisyyslukuja, voidaan Suomen katsoa menevän oikeaan suuntaan. Työ on tunnetusti parasta sosiaaliturvaa, ja tällä vaalikaudella yhä useammalle suomalaiselle on löytynyt töitä. Työttömiä on nyt vähiten finanssikriisin jälkeen, ja mikä positiivisinta, pitkäaikais- ja piilotyöttömyys vähenevät. Työllisyyden paraneminen ja työttömyyden väheneminen ovat monen tekijän summa. Hallituksen työllisyyttä parantavat toimet ovat toimineet, ja maailmantalous on antanut vetoapua. …

Menestys rakentuu yhteistyölle

Julkaistu Iitinseudussa 20.12.2018. Kuluva vuosi on ollut monivaiheinen. Vuosi alkoi yhdessä kuntalaisten kanssa tehdyn kuntastrategian hyväksymisellä. Sen jälkeen olemme ottaneet kantaa useisiin suurinvestointeihin. Ensimmäisenä käsittelyssä oli Kimolan kanava. Iitti lähti yhdessä Kouvolan ja Heinolan kanssa rakentamaan Iitistä ja Kouvolasta veneily-yhteyttä Päijänteelle. Vaikka hanke arvelutti sen kohonneiden kustannusten vuoksi, oli Iitin valtuusto kanavan rakentamisen takana. Kimolan kanava on paitsi matkailuhanke, myös …

Iitissä pidetään kiinni sääntöperusteisesta päätöksenteosta

Kirjoitus Iitinseudussa 3.9.2018. Hyvä hallinto ei venkoile. Sanoin näin Iitin viime tiistain valtuuston kokouksen alussa. Meillä oli listalla aiemman valtuuston kokouksen pöytäkirjan korjaaminen. Pöytäkirjan korjaamista voi pitää esimerkkinä huonosta hallinnosta, kun pöytäkirjojen oikeellisuutta ei ole pystytty takaamaan. Toisesta näkökulmasta pöytäkirjan korjaaminen kertoo onnistumisesta. Meidän hallintomme ja päätöksentekojärjestelmämme on niin vahva, että voimme myöntää virheet, ja ne korjataan avoimesti. Siksi hyvä hallinto …

Iitin hauva-vauvaindeksi

Iitin hauva-vauvaindeksi on selvillä! Mutta mistä se kertoo? Kyse on Haapaveden kapunginjohtajan Antti-Jussi Vahtealan ideasta, joka kertoo kunnan tulevaisuuden mahdollisuuksista. Jos paikallisessa kaupassa on 🐶-hyllymetrejä kuin 👶-tarvikkeiden hyllymetrejä, elinvoimalle on tehtävä jotain. Toisin päin kunnan elinmahdollisuudet ovat hyvät, jos vauvatarvikkeita on enemmän kuin ruokaa ja muuta lemmikeille. Kuulin hauskasta indeksistä, kun olin Antti-Jussin kanssa nuorten johtajien paneelissa Kuntaliiton talous- ja rahoitusfoorumissa viime …

Uudeksi tavoitteeksi Teslan autotehdas

Julkaistu Kouvolan Sanomissa (12.8.2018) ja Etelä-Suomen Sanomissa (13.8.2018) Kymi Ring on edennyt kriittisen pisteen yli. Hankkeen ympärillä on edelleen epävarmuutta, mutta se etenee kohti tavoiteltua lopputulosta, MotoGP-kisoja. Monien mielissä Kymi Ring on vain moottorirata- ja matkailuhanke. Jos keuhkoihin vetää hyppysellisen Kymi Ring -henkeä, mahdollisuuksien taivaanrantaan alkaa piirtyä myös muita pilvenpiirtäjiä. Liikenteen sähköistyminen on yksi maailmaa muokkaavista megatrendeistä. Kaakkois-Suomessa ja Päijät-Hämeessä …

KymiRing-investointi – avauspuheenvuoro valtuustossa 29.5.2018

Arvon valtuutetut Hyvät kuntalaiset ja median edustajat ** Ei valtuuston kokousta ilman isoa investointipäätöstä. Se taitaa olla meidän teema Iitissä tänä keväänä. Viime valtuuston kokouksessa päätimme, että Iitti on mukana rakentamassa uusia yhteyksiä ihmisille. Tänään otamme kantaa siihen, olemmeko mukana jossain Iittiä ja Suomeakin suuremmassa. KymiRing on maailmanluokan hanke. Onnistuessaan se tuo elinvoimaa ja uusia mahdollisuuksia niin Iittiin kuin koko …

Äitienpäiväunelmia

Julkaistu Etelä-Suomen Sanomissa äitienpäivänä 13.5.2018. Kun odotin ensimmäistä lastamme minulle sanottiin, että kaikki muuttuu. Sain paitsi elämääni lisää iloa ja rakkautta, mutta aloin myös nähdä kaikki lapset ja perheet, jotka kulkivat kauppakeskuksen käytäviä pitkin. Aloin ymmärtää kaikki ne asiat, paineet ja vaatimukset, jotka vaikuttavat perheellisten ihmisten elämään. Useimmat päivät ovat hienoja, täynnä pienten lasten iloja, suruja ja ihmetyksen aiheita. Äidin …

Uusi strategia henkii iittiläisyyttä

Julkaistu Iitinseudussa 30.4.2018. Iitin kuntastrategiaa työstettiin pitkään ja hartaasti. Hyvästä syystä. Tiistaina 24.4.2018 hyväksytty asiakirja on iittiläisten yhteisen ponnistuksen hieno lopputuotos. Strategia henkii iittiläisyyttä. Kyselyissä panoksensa Iitin kehittämiseen antoi 572 kuntalaista. Työpajoissa tekemiseen saivat osallistua niin nuoret nuokulla, yläkoulussa ja lukiolla, yrittäjät sekä kaikki muut kuntalaiset. Tästä työstä haluan kiittää teitä, jotka piirsitte yhdessä valtuuston kanssa niitä suuntaviivoja, joita myöten …

Mistä on menestyvä kunta tehty?

Mielipidekirjoitus Iitinseudussa 21.12.2017.  Keskustelu valokuituhankkeen ympärillä on jatkunut kiivaana. Erityisesti viimeaikainen kirjoittelu on tuonut esiin muutamia seikkoja kuntaamme viime valtuustokausien päätöksentekokulttuurista. Iitin päätöksentekokulttuuria on lähdetty muuttamaan tällä valtuustokaudella. Mistä sitten menestyvän kunnan päätöksenteko on tehty? Ainakin yhteistyöstä, kaukonäköisyydestä, toisten kunnioittamisesta, eri näkemysten yhteensovittamisesta, reilusta kohtelusta ja faktapohjaisesta päätöksenteosta. Menestyvä kunta on tehty aktiivisista kuntalaisista ja päättäjistä, jotka miettivät yhdessä kuntalaisten …

Puhe itsenäisyyspäivänä: Ei koskaan enää sotaa

Puhe itsenäisyyspäivänä 6.12.2017 Iitin kirkon sankarihaudoilla. Arvoisat sotiemme veteraanit Arvoisa kirkkoherra Hyvät naiset ja miehet Olemme kokoontuneet tänään laskemaan seppeleen sankarivainajien muistolle. Tänä itsenäisyyspäivänä, kun Suomi täyttää 100 vuotta, tämä päivä on erityinen. Tänään Suomi täyttää sata vuotta. Itsenäisen Suomen satavuotinen historia on täynnä merkkipaaluja ja oman juhlan arvoisia asioita. Olemme saavuttaneet kansakuntana hienoja asioita, mutta se ei ole tullut …