Julkaistu Etelä-Suomen Sanomissa 16.5.
Lahden sitoutuminen KymiRingin moottorirataan on hyväksi koko KymiRing-alueelle. Lahti Eventsin osaaminen tapahtumatuotannossa on ensiarvoisen tärkeää sekä testiajojen että myöhemmin MotoGP-kisojen järjestämisessä.
KymiRing ei ole yhden kaupungin tai kunnan hanke. Tapahtumakokonaisuutena MotoGP-kisat tarjoavat mahdollisuuksia koko KymiRing-alueelle ja Etelä-Suomelle.
Majoituskapasiteetti ei riitä yksin Lahdessa, Iitissä tai Kouvolassa, vaan alueen kuntien välillä tarvitaan merkittävää yhteistyötä ja koko hankkeen koordinointia. Siksi onkin hyväksi, että Lahti Regionin ja Kouvola Innovationin yhteisessä hankkeessa pohditaan keinoja, joilla KymiRing-matkailijoista saadaan mahdollisimman suuri hyöty alueelle.Juttu jatkuu mainoksen jälkeen
Oheistapahtumat ovat keskeinen osa tapahtumakokonaisuuden onnistumista. Sen lisäksi, että Lahti Events ottaa testiajojen tapahtuman tuotettavakseen, KymiRingin onnistumisen kannalta on tärkeää, että tapahtumatuotanto-osaaminen leviää koko KymiRing-alueelle – aina kuntien virkamiehistä yrityksiin, järjestöihin ja yksityisiin henkilöihin.