Me suomalaiset olemme vastuussa itsellemme

Viikonloppuna Mikkelin Rakentaja-messuilla kuulin kymmeniä elämäntarinoita ja kokemuksia esimerkiksi siitä miltä tuntuu, kun elämäntyönä rakennetulle tilalle ei olekaan jatkajaa, tai kun talkoissa yhteisen hyvän eteen rehkiminen johti pysyvään loukkaantumiseen. Tai kuinka työpaikan sisäilmaongelmat saivat äänen madaltumaan ja ihon punnoittamaan.

Meidän Suomemme koostuu näistä tarinoista, ja niitä on tärkeä kertoa ja kuunnella. Kukaan ei tunne kaikkia elämänpiirejä, ja tarinoissa tiivistyvät ne perusasiat, jotka ovat lopulta tärkeitä. Samalla tarinat kertovat siitä, minkälaisia me suomalaiset olemme: hoidamme osamme ja vastineeksi odotamme kaikilta kohtuullisuutta.

Oli kyse sitten vanhustenhuollon ongelmista, varhaiskasvatuksesta, teistä ja tietoliikenneyhteyksistä tai kaupungistumisen aiheuttamista haasteista, me suomalaiset olemme vastuussa itsellemme.

Vaaleissa arvioidaan kuluvalla vaalikaudella esitettyjä ratkaisuja sekä tunnustellaan ajatuksia siitä, mitä seuraavaksi pitäisi tehdä. Aika ajoin julkinen keskustelu kärjistyy. Me suomalaiset olemme kansa, joka ansaitsee ja tarvitsee toisia kunnioittavan ilmapiirin. Kunnioitus syntyy ainoastaan silloin, kun ymmärrämme toistemme elämänkohtaloita ja sitä taakkaa, jota moni kantaa harteillaan.

Ei niin pientä eikä niin suurta asiaa, jota ei evästykseksi kannattaisi kertoa.

Anniina Peltola