Ylioppilasjuhlassa: Yhden ihmisen rooli on suuri

Puhe Iitin ylioppilasjuhlassa 5.12.2017 Iitin lukiolla.

Arvoisa ylioppilas

Hyvät juhlavieraat

Tämä ylioppilasjuhlapäivä on erityinen. Huomenna Suomi juhlii satavuotista itsenäisyyttään, mikä luo myös tälle päivälle erityisen, sinivalkoisen taustan. Ylioppilaat ovat läpi Suomen historian vieneet yhteiskuntamme kehitystä eteenpäin. Näin on ollut koko sadan vuoden itsenäisyyden ajan, ja näin on toivottavasti myös jatkossa.

Ylioppilaat vievät eteenpäin myös yksittäisiä kuntia – yhdessä muiden kanssa. Iitille oma lukio on hyvin tärkeä, ja täältä valmistuvat ylioppilaat kunnallemme hyvin arvokkaita. 

En tarkoita arvokkaita sanan perinteisessä mielessä, vaan laajemmin. Tunnemme kaikki lukuisia täältä valmistuneita, jotka ovat jääneet tai palanneet myöhemmin vaikuttamaan Iittiin.

Liian virallinen puheenvuoro olisi kuitenkin tässä ehkä hieman liioiteltua. Tänään ylioppilaaksi valmistuva Visa Heino on kuitenkin oman kylän poikia.

Tämä ajatukseni kertoo paljon myös Iitistä ja Iitin lukiosta: olemme tuttuja ikäpolvesta toiseen. Myös se on kuntamme vahvuus.

Visa on tänään ainoa valmistuva. Se laittoi minut pohtimaan sitä, mitä yksi ihminen voi saada aikaan. Vaikka olemme yhdessä vahvoja, lähtee kaikki kuitenkin aina yksilöistä.

Yksi ihminen voi tuottaa toiselle hyvän mielen. Hän voi auttaa, ilahduttaa, kehua. Tai laittaa seuratalon remontin käyntiin, auttaa taloremontissa tai vaikka huolehtia lähipiirin renkaidenvaihdosta.

Yksi ihminen voi ilahduttaa suurta joukkoa. Meillä on paljon muusikkoja, taiteilijoita, kädentaitajia, stand up -koomikoita ja urheilijoita, jotka ovat esikuvia ja innoittajia muille.

Yhdellä ihmisellä voi olla suuri rooli omalla alueellaan. Meistä kukin rakentaa oman elämämme jonnekin, ja tuo oman vaikutuksensa sinne. Parhaillaan alue lähtee kukoistamaan, kun yksi ihminen ja monta yksittäistä ihmistä päättää käyttää tarmonsa yhteisten asioiden edistämiseen.

Yksi ihminen voi jopa aloittaa vallankumouksen. Meidän ei tämän päivän Suomessa tarvitse kuitenkaan suunnitella vallankumouksia. Meillä jokaisella on vaikutus omaan elinpiiriimme.

Myös sinä Visa tulet jättämään jälkesi omaan, läheistesi ja ympärilläsi olevan yhteisön elämään. Lopulta se on sinusta kiinni, minkälainen se jälki on. Mutta kun kaikki on tehty suurella sydämellä, ei ole väliä mitä tarkalleen tekee, se jälki tulee olemaan hyvää.

Hyvää ylioppilasjuhlapäivää ja hyvää huomista itsenäisyyspäivää Iitin kunnan puolesta!